AV UP -hankkeen tunnus, Euroopan unionin osarahoittama -tunnus

Yhteis­työllä uudistuva media-ala – koke­muksia Kokko­lasta!

Saija-Riikka Louhelainen

13.5.2026
AV UP – Uutta osaamista av-alalle -hankkeen tunnus
Euroopan unionin osarahoittama -tunnus
Kuvassa ylhäältä trus­si­ra­ken­teiden välistä kuvattuna studio­tila. Tilassa henki­löitä jutte­le­massa vihreä­taus­tai­sella kuvausa­lu­eella.
Webinaari Uutta osaamista etsimässä järjestettiin 7.5.2026 Kokkolassa osana AV UP ja Mediaväylä -hankkeita. Tapahtuma kokosi yhteen AV-alan toimijoita keskustelemaan alan nykytilasta, koulutustarpeista ja tulevaisuuden osaamisesta. Seminaari toteutettiin virtuaalistudiosta livelähetyksenä, ja se oli samalla esimerkki laajasta oppilaitosyhteistyöstä: useiden organisaatioiden opiskelijat ja henkilöstö olivat valmistelleet ja tuottaneet tapahtuman yhdessä monialaisissa työryhmissä kevään aikana.

Kohti vahvempaa AV-alan osaamista

AV-alan koulutuksen kehittäminen on pitkään kaivannut tiiviimpää yhteistyötä eri oppilaitosten välillä. Verkoston syntyä vauhditti erityisesti Juha Pitkänen, idean isä ja keskeinen puuhamies, jonka mukaan tarve oli ilmeinen jo pitkään.

Olisin halunnut jo AV UP –hankkeeseen mukaan paljon enemmän oppilaitoksia, mutta se ei projektin kannalta ollut mahdollista”, hän kuvaa lähtötilannetta. Ratkaisuksi syntyi verkosto, joka kokoaa yhteen eri puolilta Suomea tuttuja toimijoita vuosien yhteistyön pohjalta. Verkosto ei syntynyt kerralla, vaan rakentuu vähitellen: “Mukana on eri vuosikymmeniltä matkan varrella tavattuja ihmisiä.

Yhteistyön tärkein hyöty on kokonaiskuvan laajentuminen. Eri paikkakunnilla audiovisuaalisen alan painotukset vaihtelevat, mutta yhdessä nämä muodostavat kattavamman näkemyksen alan osaamistarpeista. “Saadaan parempi kokonaiskuva siitä, mitä eri puolilla tehdään”, Pitkänen toteaa. Tavoitteena onkin pitkällä aikavälillä valtakunnallinen ymmärrys alan nykytilasta ja tulevaisuudesta.

Samaa tarvetta korostaa Kokkolan KPEDU:n Media-alan tutkintovastaava Janne Erkkilä. Hän nostaa esiin, että yhteistyö on aiemmin ollut satunnaista: toimijat ovat kohdanneet lähinnä yksittäisissä tilaisuuksissa, usein vain kerran vuodessa. Silti keskusteluissa on toistunut sama ajatus – yhteistyön pitäisi olla jatkuvaa.

Me ei olla toistemme kilpailijoita, vaan voitaisiin tukea toisiamme ja jakaa tietoa siitä, mitä missäkin tapahtuu”, Erkkilä tiivistää.

Konkreettinen käännekohta syntyi, kun oppilaitokset kokoontuivat Tampereelle ja lähtivät toteuttamaan yhteistä tuotantoa. Yhteistyö ei palvele vain organisaatioita, vaan erityisesti opiskelijoita. Yhteiset projektit tarjoavat mahdollisuuden oppia toisilta, verkostoitua ja saada uusia kokemuksia – merkittävä lisä ammatilliseen kasvuun.

Molemmat haastateltavat korostavat, että yhteistyötä ei tulisi jättää yksittäisten hankkeiden varaan. Tavoitteena on rakentaa pysyvämpi verkosto, joka kokoontuu säännöllisesti ja hyödyntää eri oppilaitosten vahvuuksia. “Jokaisella on oma erityisosaamisensa, jonka ympärille yhteistyötä voi rakentaa", Janne Erkkilä toteaa.

Verkoston ytimessä on myös ajatus resurssien jakamisesta. Konkreettisena esimerkkinä toimii Kokkolan sijaitseva Mediakeskus LIMEn virtuaalistudio, joka tarjoaa ainutlaatuista osaamista. Juha Pitkänen kiteyttää ajattelun: “Ei kaikkien tarvitse hankkia samaa – riittää, että osaaminen on yhteisessä käytössä.

Verkostosta voimaa AV-alan tulevaisuuden ennakointiin

Yhteistyö liittyy vahvasti myös tulevaisuuden ennakointiin. Oppilaitosten roolia ei nähdä pelkästään työelämän seuraajina, vaan myös suunnannäyttäjinä. Janne Erkkilä korostaa, että tavoitteena on tunnistaa ja kokeilla uusia teknologioita ajoissa – ja jakaa tämä osaaminen laajemmin verkoston käyttöön.

Yhteinen viesti on selkeä: kun oppilaitokset yhdistävät voimansa, syntyy enemmän kuin osiensa summa. Verkosto ei ole vain yhteistyörakenne, vaan keino rakentaa koko AV-alalle vahvempaa ja tulevaisuuteen katsovaa osaamista.

Kolmipäiväinen toteutus osoitti käytännössä, miten oppilaitosten välinen yhteistyö ja resurssien jakaminen voivat tukea myös kestävää kehitystä: yhden tarjoamia tiloja ja laitteita hyödynnetään laajemmin sen sijaan, että jokainen rakentaisi omansa. Samalla vahvistuivat sekä opiskelijoiden verkostot että kouluttajien valtakunnallinen yhteys, jota syntyy muuten harvoin, kuvailee Metropolia Ammattikorkeakoulun elokuvan ja median tutkintovastaava Aura Kaarivuo.

Verkostoituminen viikon aikana on ollut aitoa opiskelijoiden välillä ja syventänyt merkittävästi myös opettajien keskinäisiä yhteyksiä, “kuin oma leirikoulu opettajillekin”, kuvailee Petri Männistö Sastamalan koulutuskuntayhtymästä. Innostus näkyy selvästi opiskelijoissa, ja kokemus vahvistaa käsitystä siitä, että oppilaitosten välistä yhteistyötä tehdään edelleen liian vähän, tällaisia kohtaamisia kaivataan lisää.

Valtakunnallinen yhteistyö näkyi tuotannossa erityisesti opiskelijoiden oppimisessa: eri oppilaitosten toimintatavat, opettajat ja työskentelykulttuurit tulivat tutuiksi ja laajensivat näkökulmia. Vaikka hajautettu ja osin verkossa tehty valmistelu oli haastavaa ja vaati aikaa yhteisen suunnan kirkastamiseen, prosessi eteni vaiheittain kohti yhteistä lopputulosta, kertoo Arja Seppälä Stadin ammattioppilaitoksesta.

Opiskelijoiden mietteitä

Viikon aikana kuulostelimme opiskelijoiden ajatuksia ja tapahtumapäivänä kyselimme vielä lisää. Heidän kokemuksissaan korostuivat uuden oppiminen, verkostoituminen ja yhdessä tekeminen. Monelle yhteistyö eri oppilaitosten kanssa oli ensimmäinen laatuaan, ja se koettiin innostavana sekä avartavana, uusia kontakteja syntyi nopeasti ja osaaminen lisääntyi myös toisia opiskelijoita seuraamalla.

Käytännön tekeminen paikan päällä selkeytti kokonaisuutta verrattuna etävaiheeseen, ja erityisesti eri työroolien, vastuiden ja tuotantokäytäntöjen ymmärtäminen nähtiin tärkeänä. Samalla esiin nousi, että eri oppilaitoksissa on erilaisia toimintatapoja, käsitteitä ja teknologioita, joiden yhteensovittaminen on osa oppimista.

Opiskelijat toivoivat lisää vastaavanlaisia toteutuksia, erityisesti enemmän tekemällä oppimista, selkeämpää roolitusta alussa sekä enemmän aikaa yhteiseen vuorovaikutukseen myös vapaamuotoisesti.

Mikä on Sideburns-verkosto

Sideburns-verkosto vahvistaa AV-alan oppilaitosten välistä yhteistyötä jakamalla erityisosaamista ja infroja yli organisaatiorajojen sekä kehittämällä uudenlaisia koulutusmalleja. Mukana on laaja joukko oppilaitoksia eri puolilta Suomea, ja toiminta yhdistää opiskelijat, opettajat ja alan ammattilaiset hankkeiden, kuten AV UPin ja Mediaväylän, tukemana. Hankkeissa on kehitetty koulutuksia, joista tämänkertainen keskittyy virtuaalistudio- ja monikameratuotantoon. Se on edennyt verkkokoulutuksesta Kokkolan LIME-studiolla toteutettavaan intensiivijaksoon, jossa ryhmä AV-opiskelijoita eri oppilaitoksista toteuttaa aidon virtuaalistudiotuotannon. Prosessi huipentuu AV UP -seminaarin monikameralähetykseen, tarjoten opiskelijoille käytännönläheisen ja työelämälähtöisen oppimiskokemuksen.

Tapahtuman toteutus yhteistyössä: AV UP- uutta osaamista av-alalle ja MEDIAVÄYLÄ -hankkeet, Tredu Mediapolis, Kpedu, Stadin AO, SASKY koulutuskuntayhtymä, mukana myös Metropolia ammattikorkeakoulu sekä Turun ammatti-instituutti.

Saija-Riikka Louhelainen on AV UP -hankkeen projektipäällikkö Turun ammatti-instituutissa. Mailis Saralehto on kuvataiteilija ja media-alan päätoiminen tuntiopettaja Turun ammatti-instituutissa. Hän toimii lisäksi asiantuntijana AV UP -hankkeessa.